lauantai 18. marraskuuta 2017

Ylistys naiseudelle - Burlesque Corner

Viikon paras hetki, perjantai-ilta ja viikonloppu edessä. Ulkona sataa vaakatasossa lunta. Olen tullut torjumaan arjen harmautta Studio Solun kulttuuriklubille. Vuorossa on Midnight Sun Burlesquen järjestämä Burlesque Corner.

Burleski tuo ensimmäisenä mieleen vähäpukeiset naiset ja pikkutuhmaa flirttiä yleisön kanssa. Villinä pyöriviä tasseleita ja verkkosukkahousuja. Yleisön puoliujoja huudahduksia ja taputusta. Ja toki kaikkea sitäkin burleski on, huumorilla höystettynä.

Se on kuitenkin paljon muutakin, ennenkaikkea ylistys naiselle ja naiseudelle. Miten upea ilmestys onkaan ihminen, joka kantaa itsensä suurellä ylpeydellä. Burleskin hienous on siinä, ettei esiintyjän odoteta olevan mallin mitoissa oleva hemaisevan seksikäs pörröpää, vaan sinut itsensä kanssa oleva, omaa vartaloaan rakastava hemaisevan seksikäs pörröpää. 

Image may contain: text
Kuva: Midnight Sun Burlesque

Illan aloittaa hurmaavan veikeä Luna Tico, jonka taskuraputanssi on huumorilla höystetty tuulahdus jostakin kaukaa ja lämpimästä. Seuraavaksi tapaamme Petronella Skyn, nukeksi muuttuneen surullisen hahmon, joka esityksen edetessä vapautuu kehonsa lukoista ja herää eloon upean Sian musiikin voimaannuttamana. Aida Wildin tiukka bisnesnainen jakkupuvussaan puolestaan villiintyy ja vaihtaa vapaalle sanan todellisesssa merkityksessä. Kyytiä saavat niin kokousmuistiot, kuin kiristävät kynähameetkin. Boogiemanin Vogue on cool, mutta riemukas androgryynimainen irtiotto normeista, strike a pose! 

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä illan päättää Sanita DeChampagne. Kenties kotiäiti, ehkä yksinäinen harmaavarpunen, joka haaveilee paremmasta elämästä ja siitä oikeasta, joka ratsastaisi valkealla ratsullaan pelastamaan. Tai sitten ei, pölyhuiskat ja muovihanskat lentävät nurkkaan, tämä nainen ei pelastajaa tarvitse. Ulkokuori väristen kotiäidistä kuoriutuu huikea oman elämänsä supersankari, jonka ruoska ei tunne armoa.

Illan esitys yllätti monipuolisuudellaan. Pääosassa oli hauskanpito, mutta se myös herkisti. Lähes jokainen nainen on varmasti jossakin elämänsä vaiheessa kohdannut ulkonäköpaineita. Riitänkö? Kelpaanko? Ja loppujen lopuksi ulkonäkö on vain hyvin pieni osa sitä kokonaisuutta, mikä tekee ihmisestä kauniin. 

Allekirjoittanutkin on saanut joskus kunnian olla maskeerattavana ja poseerannut puuhkassa ja pikkumustassa ihan omaksi ilokseen. Täytyy nostaa hattua näille upean rohkeille leideille, jotka nousevat ylpeästi lavalle levittämään naiseuden ilosanomaa!

Nautinnollista viikonloppua toivottaa oman elämänsä jumalatar,
Laura


maanantai 6. marraskuuta 2017

”Minä niin pidän murhista ja muusta mukavasta!” Eikä yksikään pelastunut Lapin Ylioppilasteatterissa


Yksitoistavuotiaana istuin olohuoneen sohvalla ja kuuntelin, miten levysoitin napsahteli. Vinyylilevy oli soinut loppuun jo aikaa sitten, mutta en uskaltanut nousta sohvalta vaihtamaan puolta. (Sivumennen sanoen kuuntelin Alla Pugatsovaa; älkää kysykö miksi. Jotain selittänee se, että vuosi oli 1984.)

Syy kauhistukseen ja totaaliseen pelkohalvaukseen oli se, että olin juuri lukenut loppuun Agatha Christien Kymmenen pientä neekeripoikaa (kirjan tuolloinen suomennettu nimi). Kuukausiin en halunnut mennä yksin kellariin tai nukkua ilman yövaloa. Pidin kirjasta esitelmän koulussa, mutta vuosikymmenin en voinut lukea sitä uudelleen. Jo kirjan kannen näkeminen kirjastossa tuotti kylmiä väreitä.

Yli kolmenkymmenen vuoden jälkeen pelko on jo hiukan hellittänyt, joten uskaltauduin Lapin Ylioppilasteatteriin katsomaan Esa-Pekka Tupin ohjaaman tulkinnan klassikkomysteeristä. Kun taloudessamme asuu kaksi vakaata Christie-fania, odotukset olivat varsin korkealla – tai sanottaisiinko nyt niin, että etukäteen ajattelin: toivottavasti ne ei sössi tätä.
Eivät ne sössineet.

LYT:n versio suljetun huoneen arvoituksesta on tyylikäs ja perinteinen. Pääosassa ovat kymmenen henkilön tarinat ja suhteet – menneisyyden synnit ja rikokset paljastuvat vähitellen, ja jokainen käyttäytyy kriisitilanteessa itselleen luontaisella tavalla. Lavastus, valaistus ja puvustus on suunniteltu huolellisesti, ja kokonaiskuva on komea. Läpi näytelmän ihailin hallittuja, harmonisia näyttämökuvia.

Ensi-illassa oli tunnelmaa jo senkin vuoksi, että Wiljamin sali oli kuin täyteen ammuttu (anteeksi, freudilainen lipsahdus. Heh.) Vessajonossa kuulin, että joku oli ensimmäisen puoliajan seurannut haukankatseella, milloin takanreunuksella olevat patsaat katoavat, yksi kerrallaan. Itse en ehtinyt huomata yhdenkään katoavan, hitsinvitsi. Mutta ehkä tämä kertoo vain siitä, että näyttämön muut tapahtuvat olivat kiinnostavampia!

Kotiin päästyä oli pakko ottaa drinkki – jos nyt ei tuikku murheeseen, niin ainakin kaamokseen.
Kiitos LYT!

- Pälvi -


Eikä yksikään pelastunut. Käsikirjoitus Agatha Christie, suomennos Toini Havu, ohjaus Esa-Pekka Tuppi. Ensi-ilta 4.11., seuraava esitys pe 10.11. kello 19 Rovaniemellä kulttuuritalo Wiljamissa.