lauantai 13. toukokuuta 2017

Parannetaan maailmaa nauramalla!

Onko arkesi vetänyt sinut alakuloiseksi? Niin oli minutkin, mutta sitten menin teatteriin virkistymään ja pääsin yllätyksekseni matkalle Italiaan. Suupielet nousivat ylöspäin kertaheitolla Ei makseta- näytöksen hullunkurisen farssin ansiosta. Oman elämän kiireet eivät yhtäkkiä tuntuneet miltään seuratessa kommellusta lavalla. 

Ei Makseta, kuva: Rovaniemen Teatteri

Dario Fon taitava yhteiskuntaa kriittisesti käsittelevä tapa kirjoittaa loi näytelmän, jossa vakavalle ja nykypäivänäkin meitä koskettavalle aiheelle uskaltaa nauraa. Kenties ongelman vakavuus pienenee mielessä jos sille nauretaan. Itse ongelmaa se ei poista mutta ainakin nauru on ilmaista ja terveysvaikutteista! 

Ei makseta, Kuva: Rovaniemen Teatteri

Yleisön mukaan ottaminen näytelmiin on aina katsojalle mielenkiintoista ja tekee näytelmästä läheisemmän, kosketeltavan. Teatterissa kannattaa siis olla aistit avoinna! Heittäytyä mukaan ja elää näytelmää, silloin saa kaiken irti, katsojan silmin! 

Ei makseta, Kuva: Rovaniemen Teatteri

Suosittelen näytelmää ihan kaikille tylsyyttä pois ajaville ja kiireen tuoman kujanjuoksun lopettamiseksi ihan kertaistumalta. Täältä löydät videopätkän esityksestä, jotta voit todeta itsekin että tästä esityksestä kannattaa käydä nauttimassa! Parannetaan maailmaa nauramalla!

perjantai 12. toukokuuta 2017

Edith Piaf, Nätti-Jussi ja minä


Olin muistaakseni yläasteella, kun äitini luki Edith Piafin elämäkerran jonka oli kirjoittanut tämän sisarpuoli Simone Berteaut. Kannessa oli tyylitelty kuva laulajan herkistä kasvoista. C-kasetilta kuuntelimme Edithin kauneimpia lauluja, ja musiikkiopiston teoriakirjassakin oli esimerkkinä Hymne á l’amour. Kirjassa korostettiin laulajan persoonallista tapaa rytmittää teksti.

Lukioaikana luin itsekin Piafin elämäkerran, ja sen innoittamana tein ranskantunnille suomennoksen laulun De l’autre cote de la rue tekstistä. Samaa laulua lauloin ensimmäisillä laulutunneillani parikymppisenä. C-kasetin nauha oli venynyt ja vanunut, kappale alkoi kuulostaa kerta kerralta enemmän elämää nähneeltä.

Edith Piafin elämästä kertovan elokuvan katsoin häitteni jälkeisenä päivänä, Hymniä rakkaudelle lauloin monille keikoilla, suomeksi tosin, ranskaa kun en koskaan julkisesti uskaltautunut puhumaan.

Miksi kerron tämän – ketä kiinnostaa rovaniemeläisen tavisnaisen elämä verrattuna Piafin jumalaisen traagiseen elämään? Edith Piafin tarinassa on rosoa, palavaa rakkautta miehiin ja musiikkiin, dramatiikkaa, köyhyyttä ja loistoa. Oma elämä tuntuu sen rinnalta hyvin pieneltä, tavalliselta ja mukavan perusonnelliselta.

Kerron oman suhteeni Edith Piafiin siksi, että hän on nainen, johon voi peilata itseään. Hänen elämästään löytää loputtoman paljon pohdittavaa - hänen kanssaan ja vuokseen voi surra, iloita, rakastaa.

Keskiviikkona 10.5. osallistuin päivällä seminaariin tarinaperinteestä, päähenkilönä jätkien jätkä Nätti-Jussi. Samana iltana kävimme mieheni kanssa katsomassa Rovaniemen teatterin Saivo-näyttämöllä loistavan esityksen Piafista. Molempien tarinoissa on paljon tulkintaa: mikä loppujen lopuksi on totuus heidän kummankaan elämästä? Ja onko sillä väliä?

Pariisin kaduilla lapsuutensa eläneen Piafin tarina on ehkä romanttisempi kuin Lapin erämaissa kulkeneet Jussin. Silti molemmissa kiteytyy jotain oleellista – jotain, jonka vuoksi heistä kerrotaan aina vain, jotain, mikä tekee heistä legendan. Elämän suuruus, kuolemattomuus.

Kiitos ihana Kirsi Kärnä, tulkintasi Piafista kosketti. Kiitos myös Luke ja Minna sekä ravintola Kaksykkösen Eikka ja muut. Ja kiitos Rovaniemen teatteri!


Tässä vielä linkki yhteen ehdottomaan Piaf-suosikkiini, A quoi ça sert l’amour, jonka hän esittää yhdessä miehensä Theo Sarapon kanssa.

Ihanaista keväistä viikonloppua legendojen parissa toivottaa
Pälvi