keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Runon vuoro! Lavarunoutta Rovaniemellä

Lähes parikymmentä runoilijaa. Ikähaitari alle kahdestakymmenestä päälle seitsemäänkymmeneen. Joku julkaissut yli kaksikymmentä kokoelmaa, toinen julkaisemassa ensimmäistään, monet kirjoittaneet tähän asti vain pöytälaatikkoon. Jotakuta jännittää niin että kädet tärisevät, mutta tulkintaan jännitys ei vaikuta. Toiset taas ovat mikin kanssa kuin kotonaan.

LapinKirjallisuusseuran järjestämä Runon vuoro -lavarunoustapahtuma oli osa Rovaniemen Taiteiden yön ohjelmaa. Parituntinen tapahtuma kokosi Hostel Café Kotiin kirjavan joukon runon ystäviä – illan aikana mietin, että osaa näistä ihmisistä tuskin tapaisin missään muualla! Koti toimi lavarunon tapahtumapaikkana loistavasti, ja kaikki halukkaat saivat keskittyä runojen intensiiviseen, tiiviiseen ilmaisuun ja maailmaan.

Paussin aikana illan juontaja Irene Piippola kertoi, mistä lavarunoudessa on kyse. Aiheesta on vasta ilmestynyt Harri Hertellin kirjoittama Lavaruno-opas – vinkkinä kaikille esittävän runouden ystäville!

Muutamassa minuutissa ehtii jo päästä sisälle runoilijan kieleen ja runojen maailmaan. Lyhyet esitykset antavat kaikille halukkaille mahdollisuuden päästä lavalle, ja muutaman runon esittäminen on loistava tapa päästä eroon esiintymisjännityksestä.

Irene juonsi ja luki vahvoja runojaan.
Kuva Kaija Sälevä.
Syksymmällä on tarkoitus järjestää runoilta vastaavalla konseptilla. Nyt ne runot siis pois sieltä pöytälaatikosta – ei niistä siellä ole kellekään mitään iloa!


Kirjoitti Pälvi – (toistaiseksi vielä) pöytälaatikkorunoilija ja Lapin Kirjallisuusseuran vpj.

perjantai 1. syyskuuta 2017

KAKSI NAISTA, KAKSI NÄKÖKULMAA - KYMMENEN LAULUA NAISESTA


Bloggarit Laura ja Pälvi kävivät katsomassa Aurinkobaletin ja Rimpparemmin yhteistuotannon Kymmenen laulua naisesta Rovaniemen Lappia-talolla. He päättivät haastatella toisiaan - tässäpä kahden naisen kokemuksia kymmenestä laulusta.


Mikä esityksessä oli mieleenpainuvinta?

Laura: Olen aina ajatellut, että herätäkseen eloon, tanssi tarvitsee musiikin tuekseen. Kymmenen laulua naisesta todistaa luuloni vääräksi. On mielenkiintoista rekisteröidä tanssiaskeleet ja tanssijoiden hengästyminen, kun ne eivät huku musiikin alle. Välillä näyttää kuin liike veisi tanssijaa, eikä toisinpäin. Sykähdyksiä, puhurimaisia pyörteitä, robotinomaista liikehdintää. Tanssi näyttää helpolta ja vaivattomalta, vaikka takana on varmasti valtava määrä harjoitustunteja.

Pälvi: Nautin tanssijoiden ja muusikoiden taitavuudesta läpi koko esityksen, mutta vahvimpana mieleen jäivät Elviran (Elina Raiskinmäki) herkät kasvot, kuulas olemus ja ilmava liikekieli. Helmi Järvensivun tulkitsema Elsa ja Laura Kallaksen kolttatyttö Evida olivat molemmat omalla tavallaan traagisia hahmoja - Elsa oikeutetussa vihassaan, Evida viattomuudessaan.

Esityksen jälkeen mietin jälleen kerran sitä, miten painavinta on se, mitä ei sanota tai näytetä, vaan se, jonka katsoja joutuu itse kuvittelemaan.

Image may contain: one or more people and people standing
Kuva: Antti Kurola


Miten tulkitset esityksen lopun - millaiset tunnelmat jäivät päällimmäiseksi?

Pälvi: Väliajan jälkeen tunnelma muuttui hektisemmäksi. Kuka minä olen, mihin kuulun, kenen joukkoon kuulun - vaikka osallistumisen keinot ja joukkovoiman kohteet ovat nykyään erilaiset kuin Suomen itsenäistymisen vuosina, eivät tunne, tekemisen palo ja yhteisvoima ole hävinneet mihinkään. Kuuluuko ääneni, haluaako kukaan kuunnella? Yhdessä huudettu huuto on voimakkaampi kuin yksi ääni, yhteinen laulu on väkevä ja luja.

Loppua kohti toivo lisääntyi. Rauha, seesteisyys, hyväksyminen.

Laura: Väliajan jälkeen palataan nykyaikaan. Elämä on helpompaa, siinä on tietynlaista kepeyttä.

Esitys loppuu kuin varkain. Päällimmäinen tunne on hämmennys. Ymmärsinkö? Tulkitsinko oikein? Mikä on oikein?

Vajaaseen pariin tuntiin mahtuu paljon liikettä ja ääntä. Menkää ja todetkaa itse!


Perjantaiterveisin,

Laura & Pälvi