perjantai 10. toukokuuta 2013

Kolme enskaa yhdellä iskulla



Jo se vain on! Kolme ensi-iltaa yhdessä illassa, lämmin tunnelma ja vastaanottavainen yleisö. Nuoria pohjoisia kulttuurin tekijöitä, koskettavia tarinoita, taitavaa työtä. Päähän soimaan jääviä biisejä ja huonoja vitsejä. Niistä on hyvä helatorstai-ilta tehty. 

Visual Norden esitteli kolme pienoisensi-iltaa kulttuuritalo Wiljamissa, Rovaniemellä. ”Elokuvan tekeminen on verta, hikeä ja taistelua apurahoista”, joten juhlimiseen oli myös syytä, kun kolme erilaista ja hienoa tuotosta oli saatu valmiiksi. Enemmällä tai vähemmällä säätämisellä; tarinoita elokuvan teosta kuulimme pitkin iltaa, kun tekijät kertoilivat työprosesseista. 

Ensimmäisenä nähtiin Janne Rosenvallin ohjaama ”Hyvää työtä”, jossa äiti (Pirjo Leppänen) ja poika (Joni Kuokkanen) asuttavat vanhaa omakotitaloa. Poika ei pohtimisiltaan ehdi työnhakuun, äiti taas ei halua luopua työstä – ei ennen kuin tavoite on saavutettu. Juonipaljastuksiin en tässä ala, mutta sen voin kertoa, että loppu on onnellinen. Kaikkien kannalta. Koskettavinta elokuvassa oli äidin ja pojan suhde: molemmat haluavat toiselle hyvää, mutta onko heillä mitään käsitystä siitä, mitä toinen oikeastaan haluaa ja toivoo?

Jenny Timosen ”Lainassa” kertoo toiveikkaan tarinan sijaisvanhemmuudesta. Vaikka tarina sisältää paljon puhetta, siinä ei – onneksi – ole puhuvia päitä, vaan toiminta on osa kerrontaa. Kotoinen työnteko ja puuhailu kertoo samasta turvallisesta maailmasta kuin puhe: rankoista kokemuksista voi toipua, hyviä ihmisiä ja asioita on olemassa. Elokuva sopisi hyvin opetusvideoksi melkein kenelle tahansa.
Ohjaaja Jokinen ja muusikko Kumpulainen kukitettuna. Kuvat: Juuso Voutilainen.

Illan huonoimmat vitsit ja letkeimmät jutut kuultiin akselilla Ivalo-Riihimäki. Muusikko Pekka Kumpulaisen ja ohjaaja Jussi Jokisen sanailua olisi kuunnellut pidempäänkin, ja se Susikoira Roi -vitsikin jäi sitten toiseen kertaan, vaikka Hakkion Pasi sitä hiukan jo aloitteli. Kun hämäläinen ja lappilainen laitetaan yhdessä tekemään musiikkivideota, mitä siitä seuraa? Ainakin räjähtäviä zeppeliinejä, tyylikästä jälkeä ja yllättäviä käänteitä. Ja korvamato, joka laulaa ”Kaikki naiset on pahoja”.  

Lyhytelokuvat lähtevät kiertämään festareita, Kumpulaisen löytää keikalta tänä ja ensiviikonloppuna ja videokin pyörii jo youtubessa. Kuulkaa, katsokaa!

- Pälvi - 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti