sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Hullu hullumpi yläaste!

Tuomas ja Ruupertti, tekijä ja hahmo. Kuva sarjan fb-sivu.
Piereskelevä ja epävarmuuttaan sukkeluuksiin peittelevä Keijo. Jäyhä ja mukava Kalle. Ja Antti, se tavallinen fiksu ja kiva poika, joka on ihastunut punatukkaiseen Jaanaan. Ja tietysti pissisbeibsut Jemica ja Sussu, ja ne pöljät urheilijapojat, ja opettajat jotka eivät osaa käyttää älypuhelintaan, ja liikkatunnit tehottomine punnerruksineen… Ehdoton suosikkini on silti hömelö Ruupertti, jonka r:llä alkava tunnuseläin on "orava". Eikun "rumpali".

Rovaniemeläisen Tuomas Toivaisen suunnittelema ja toteuttama sarja Hullu hullumpi yläaste on kertakaikkisen riemastuttava. Aika käsittämätöntä on myös se, että jäbä on (vasta) seitsemäntoistavuotias! Yläasteajoista ei siis ole kovin kauan. Silti hän osaa poimia esiin sen oleellisen, johon nelikymppinen, yläasteaikansa kasarin aikaan elänytkin pystyy samastumaan. Puhumattakaan siitä, että hän on itse toteuttanut sarjan käsikirjoittamisesta animointiin, editointiin ja tunnusmusiikkiin - ja näyttelee vielä kymmenisen ääniroolia.

YLEn nuortenohjelma Summeriin viiden minuutin jaksoiksi tehty sarja on noussut hitiksi. Joulun aikaan Yle Areenassa julkaistiin myös Toivaisen yläasteella tekemä animaatiolyhytelokuva Karin enkelit. Elokuva kertoo pikkukaupungin yläasteesta, sen rehtorista Karista sekä hänen enkeleistään eli sekopäisistä opettajista.

Herkkua on luvassa lisää, ja toinen kausi on jo luvassa. Sitä odotellessa voi katsoa kahdeksanosaisen Näin tehtiin Hulluhullumpi yläaste -sarjan. Tuomas Toivainen avaa joka osassa työskentelymetodejaan ja kertoo, miten toteutettiin esimerkiksi ääninäyttelijöiden työskentely, animointi ja editointi. Sarjan ääninäyttelijöiden joukosta löytyvät paitsi Toivainen itse, myös meidän oma bloggarimme Malla Ylijurva. OMG Malla sä oot ihqu! 

Hullu hullumpi yläaste -sarja on ehdolla vuoden 2015 parhaaksi lasten- ja nuortenohjelmaksi Kultainen Venla -palkintogaalassa. Peukut pystyyn!

- Pälvi - 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti