perjantai 29. huhtikuuta 2016

Kärpäsenä katossa IKJ:N harjoituksissa


Pääsin kamera mukanani seuraamaan Rovaniemen teatterin uuden lapsille suunnatun näytelmän, Ison Kiltin Jätin, harjoituksia. Mitä jäi käteen? Paljonkin, vaikka meninkin kohdeyleisöstä kymmenisellä vuodella yli.

Ennen ensi-iltaa harjoituksissa oli jännityksen tuntua. Saapuessani katsomoon näyttelijät ja ohjaaja kävivät vilkasta keskustelua kohtausten yksityiskohdista, repliikkien äänenpainoista ja ajoituksesta. Koin olevani etuoikeutettu päästessäni seuraamaan pitkällistä prosessia, josta vain kirkkaimmat helmet säilyisivät ensi-iltaan. Aavistin, että tämä on teatteria aidoimmillaan.


Yksityiskohtien hiontaa, kuva Tuuli Posio


Ensinnäkin, Iso Kiltti Jätti (jonka opimme tuntemaan tuttavallisemmin IKJ:nä) on visuaaliselta maailmaltaan upea. Värimaailma on yksinkertainen, mutta kaunis. Sävyjen ilotulista ei suinkaan säästellä valojen leiskuessa aina kirkkaanoranssista pinkkiin ja sähkönsiniseen. Mielikuvituksellinen fantasiamaailma näyttäytyy samalla sekä eteerisenä että vauhdikkaana. Huomasin jääväni seuraamaan IKJ:n kieputtamaa unihaavia kuin hypnoosin vallassa - mutta viimeistään poksutuhnupallojen kimpoillessa yleisöön teki mieleni hypätä itsekin lavalle!


Poplimolla on värikkäät sivuvaikutukset, kuva Tuuli Posio




Ja lavasteet ovat isot, siis ihan oikeasti isot. Jättiläisten ollessa menossa mukana taustojen astetta vaikuttavampi kokoluokka on toki paikallaan. Heti alusta alkaen katsoja saakin nähdä lavalla massiivisen, jos en sanoisi jättiläismäisen, jalkaparin. En voi kieltää, etteivätkö liikkuvat jalat olisi hätkähdyttäneet itseäni takarivissä asti. Näytelmä on selvästi ottanut asiakseen noudattaa jättiläisteemaansa uskollisesti.
En myöskään tiennyt, että sateenvarjot voisivat palvella varsinaisen käyttötarkoituksensa lisäksi illuusiona metsämaastosta! 








Vaara vaani sateenvarjoissa, kuva Tuuli Posio


Laulut ovat mielestäni aina olleet lastenteatterin parasta antia. IKJ:n musiikit eivät tuota pettymystä siinäkään suhteessa. On ilahduttavaa seurata, kuinka henkilöt kuningattaresta hovineitoihin yhtyvät riemukkaisiin kertomuksiin kaukomaiden tuliaisista ja lumoista.

Yhdistävän vaikutuksensa lisäksi melodian siivin lennetään myös lähemmäs sisimpiä tuntoja ja yksilön sielunelämää. Muistan vielä itsekin kertosäkeen ala-asteella katsomastani näytelmästä; vaikka muisto unohtuisi, laulut säilyvät. Ehkäpä joku lapsi voi muistella kymmenen vuoden päästä juuri IKJ:ssä kuulemiaan säveliä.



Ohjaaja Eljas Liinamaa ja säveltäjä Minna Siitonen, kuva Tuuli Posio


Näyttämöllä Roald Dahlin kirjaan perustuva IKJ on lastenteatterin puitteissa vertaansa vailla. Jättiä esittävä Marko Syysmaa on kantavan äänensä ja suurieleisen näyttelytyönsä puolesta oivallinen valinta IKJ:n rooliin. Ruokavalionsa ihmislihasta perskurkkanoihin vaihtanut hahmo onkin lempeä ja sympaattinen pohdiskelija, toisin kuin ne toiset jätit. Orpo Sohvi taas herää näyttämöllä eloon Eeva Hautalan tasapainoisella kokonaisuudella pikkutytön pippurisuutta ja lapsen viattomuutta.



Perskurkkanan päällä on Jätin hyvä levähtää, kuva Tuuli Posio


Aikuisen näkökulmasta katsottuna IKJ kätkee sisäänsä paljon hullunkurisia sanaleikkejä ja väriloistoa enemmänkin.

Teos nimittäin viestii tärkeää sanomaa, ettei ystävyys katso kokoa tai ennakkoluuloja.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti